Janne Kutja – intohimona autot

Jo lapsuudessa Janne oli kiinnostunut autojen piirtämisestä ja vuosien aikana harrastuksesta on muodostunut työ ja intohimo. Erityisesti customoidut amerikkalaiset autot ovat kiehtoneet ja tyylisuunta näkyy vahvasti edelleen hänen töissään. Kutja tekee myös myös eurooppalaisia autoja, kilpureita ja rekkoja, mutta klassikkoautot muodostavat pääosan töistä.
Janne Kutja on valmistunut muotoilijaksi v. 2009 Lahden muotoiluinstituutista. Hänen innoittajiaan ovat olleet tunnettuja yhdysvaltalaisia suunnittelijoita, kuten Hot rod- ja custom-maailman tähdet Thom Taylor, Steve Stanford ja Chip Foose.

Ford Roadster 1932

Nykyisin Kutja itse on monen nuoren innoittajana. Kutjan piirroksia ovat julkaisseet monet autojen erikoislehdet Yhdysvalloissa. Töitä on nähty tietysti Suomessa, mutta myös Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa.

Buick Coupe 1957

Jos halutaan rakentaa todella uniikki auto, niin visiot kannattaa siirtää kuvaksi ennen toteutusta. Auton omistajalla voi olla omia ideoita, joiden pohjalta lähdetään suunnittelua miettimään tai Kutja saa täysin vapaat kädet muotoilun suunnitteluun. Piirretyt ajoneuvot toteutuvat lähes aina sellaisenaan. Tapauksesta riippuen lopulliseen kuvaan voi kulua tunteja tai päiviä luonnosten määrästä riippuen. Kutja piirtää kuvat perinteisin menetelmin, jolloin teoksesta tulee ainutlaatuinen ja originaali teos.

Lisätietoa löytyy: www.jannekutja.com

Porsche 911, 1964

 

Lahden kaupunginmuseolle hän on piirtänyt 10 klassikkoautoa, mitkä on koottu värityskirjaksi.
KIRJAA ON MYYNNISSÄ  MUSEOKAUPOISSA JA SE ON MYÖS HYVÄ LAHJAIDEA – TULE HAKEMAAN OMASI!